Minulla on kolmen vuoden takaa marraskuun ensimmäisestä päivästä yksi kuva. Kuva on Karhupuiston kotini erkkeristä, jonka ikkunoita peittävät valkoiset läpikuultavat verhot.
(Tänään olen ottanut yhden kuvan, jossa veljentyttöni on piiloutunut verhon taakse. Puhelimeni albumissa on myös kolme tänään Whatsapissa vastaanottamaani kuva: sänky, tietokone ja puoliksi läpinäkyvät tennarit. Tämän tekstin kuvat ovat lokakuulta.)
Kaksi vuotta sitten kiipesin tänä päivänä Lion Rockille Hongkongissa.
Vuosi sitten marraskuun ensimmäisenä oli aika kauheaa, vaikka auringonlaskut olivatkin uskomattoman kauniita. Töiden jälkeen kävin avoimen amk:n graafisen suunnittelun kurssilla ja olin aika paska. Vielä paskempi olin yhdessä ihmissuhteessa.
Puoli vuotta sitten, toukokuun ensimmäisenä, olin New Yorkissa. Siellä satoi vettä ja oli 10 astetta lämmintä, Suomessa oli kuulemma helle ja aurinkoista. Yhtenä iltana hyttynen pisti silmäluomeeni, ja heräsin keskellä yötä silmänympärys ja otsa kutisevana, punaisena ja turvonneena. Aamulla näytin kuin olisin saanut turpaani. Joka tapauksessa New York oli tietenkin mahtava. Hyttysepisodin lisäksi mieleen ovat jääneet etenkin iltalenkki tihkusateessa Brooklyn Bridgelle ja kämpille haetut pitsat, Doughin donitsit ja metrokerjääjien riimittely. (Toistan väitteeni outojen asioiden muistamisesta ja kaipaamisesta.)
Kolme kuukautta sitten, 1. elokuuta, palasin kahden viikon kesäloman jälkeen töihin. Duunia oli jäljellä enää kolmisen viikkoa, enkä vielä tiennyt, mitä aion sitten tehdä. Paitsi että olin irtisanonut asuntoni ja kertonut kaikille kysyjille kuitenkin, että Suomeen en ainakaan jää.
1.9. tein viimeistä karsintaa Berliiniin mukaan lähtevistä tavaroista. Halasin heipat vanhemmilleni ja lähdin vielä pariksi päiväksi sateiseen Helsinkiin. Halusin jo lähteä.
Kuukausi sitten oli jo viilentynyt Berliini. Minä taas olin vähän ihastumassa, enkä ainoastaan kaupunkiin.
Ensi marraskuusta ei ole hajuakaan, mutta en tiedä, yllätynkö paljon mistään.
(No varmasti yllätyn, mutta sitten mietin ja tajuan, että on sitä oudompiakin asioita maailmassa tapahtunut. Esimerkiksi tämä arktisissa olosuhteissa elävä toukka, joka vuosi toisensa jälkeen kerää ravintoa kehittyäkseen perhoseksi, mutta talvi tulee aina liian aikaisin. Lukuisen yritysten ja horrostalven jälkeen, mikäli toukka on vielä elossa, muutos perhoseksi voi onnistua. Tai se, että tänään äitini kutsui minut tietokoneelle katsomaan hauskaa nettivideota.)
Sen olen kuitenkin oppinut, että elämä on yllätyksiä täynnä. It's quite random, olen sanonut viime aikoina monta kertaa.
Tämäkin marraskuu tuo varmasti yllätyksiä ja randomiutta, mutta monenlaista näin kuun alussa tiedänkin.
- Täytän tässä kuussa pyöreitä. Se ahdistaa vähän ja sitten taas ei ollenkaan. Paljon on tullut tehtyä, paljon on vielä edessä, ja se on just jees.
- Näinä marraskuun ensipäivinä muutan uuteen maahan, uuteen kaupunkiin ja uuteen huoneeseen. Siellä ensimmäisen kuukauden kotikatuni on nimeltään Rue Jeanne d'Arc. Historian- ja uskonnonopettajasiskoni muistutti Trivial Pursuit -pelin ohessa mieliin, että Jeanne d'Arc oli ranskalainen pyhimys, joka pukeutui mieheksi jossain taistelussa, näki uskonnollisia näkyjä ja poltettiin elävältä 19-vuotiaana. En googlannut, koska ei kaikkea aina tarvitse.
- Aloitan uudessa työssä. Se jännittää aika paljon, ja hyvä niin.
- 25. marraskuuta Gilmoren tyttöjen uudet jaksot julkaistaan Netflixissä.
Post Comment
Lähetä kommentti